Harkkokivitalo - suunnittelu ja hankinta

Kivitalo - haaveet ja toiveet

Oman kodin rakentamista ja talon hankintaa, erästä elämän suurimmista päätöksistä, ohjaa iso joukko haaveita, yksilöllisiä tarpeita, toiveita sekä mieltymyksiä ja periaatteita.

Huolellinen suunnittelu - toimiva kivitalokoti

Pienimpiinkin yksityiskohtiin ulottuvan suunnittelun merkitystä ei voi liikaa korostaa.  Suunnitteluun ja suunnitelmien ”kypsyttämiseen” kannattaa varata runsaasti aikaa. Näin välttää mahdollisimman monta ”virhettä” eli sellaista ratkaisua, jonka olisi halunnut jälkeenpäin tehdä toisin. Suunnittelun huolellisuus merkitsee useimmiten myös kustannusarvion pitävyyttä.

Koti on elämys


Omakotitalon suunnittelussa perheen erilaiset tarpeet on sovitettava yhteen ja samalla myös rakennuspaikan edellytyksiin ja vaatimuksiin. Eri toimintoihin soveltuvien tilojen suunnittelun lisäksi on tärkeätä, miltä kodissa eläminen tuntuu eli elämyksellisyys; valo-olosuhteet vuorokauden eri aikoina, miten sisätilat liittyvät ulkotiloihin, ympärillä olevan asumisen ja liikenteen vaikutukset kodin ilmapiiriin, mille eri toiminnoille halutaan varata tiloja pihalta jne.

Oma kodin rakentamiseen liittyy myös rakentajaperheen esteettisyyteen liittyvät mieltymykset; värit, pintamateriaalit, valaistus, tilan koon ja muotojen kokeminen, kotoisuuden tunne jne.

 

 

Kivitalomallistot ohjaavat kiteyttämään oman suunnitelman

Talopaketteja tarjoavien yritysten talomallistot ovat omakotirakentajan innostava ja hyödyllinen suunnittelun lähtökohta. Erilaisia tarpeita, perheen kokoja ja rakennuspaikkaa varten suunniteltuja mallistoja tutkiessa omat toiveet kiteytyvät. Useimmiten rakentaja löytää mallistoista perustalomallin, josta kohtuullisen pienin muutoksin syntyy juuri hänen perheensä tuleva koti.


Yksilöllinen talopaketti harkoista

Harkkokivitaloa suunnittelevalle vaihtoehtona on myös täysin omien toiveiden mukaan suunniteltu taloratkaisu. Tällöin kivitalo  suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä talovalmistajan kanssa. Omakotirakentajalle tarjotaan kaikki osa-alueet kattava talokokonaisuus, sen toteutus suunnittelusta materiaaleihin sekä eri ammattilaisten yhteistyöverkoston palvelut.

Huolellisesti valmisteltuihin suunnitelmiin on helppo sitoutua ja näiden pohjalta on helppo lähteä tekemään jatkosuunnitelmia. Kustannukset huomioiden jokaiseen suunnitteluvaiheeseen ja suunnitelmaan kannattaa paneutua huolellisesti ja ajan kanssa. Työvaiheen käynnistymisen jälkeen tehtävät muutokset ovat kalliita. Yleensä yksi muutos aiheuttaa muita muutoksia sekä useimmiten myös ilmoitusvelvollisuuden rakennusvalvontaan.


Suunnittelutiimi kokoon jo suunnittelun alussa

Jos halutaan toteuttaa täysin omien toiveiden mukainen talo, suunnittelutiimiin tarvitaan arkkitehdin lisäksi rakennesuunnittelija, LVI-suunnittelija ja sähkösuunnittelija. Lisäksi tarvitaan vastaava mestari tai laajemmin vastuun hallitseva projektinvetäjä.
Suunnittelijatiimi kannattaa hankkia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jo alustavien suunnitelmien valmistuttua. Suunnittelutiimi voi näin vaikuttaa omalla ammattitaidollaan mahdollisimman hyvän, itse rakentamisen eri vaiheissa järkevästi toimivan suunnitelman aikaansaamiseen. Rakennesuunnittelija huomaa haastavat yksityiskohdat rakenteissa. LVI-suunnittelija tarkkailee viemäri- ja IV-putkien ongelmakohtia jne.