Väli- ja yläpohjarakenteet voidaan toteuttaa samoilla kantavan laatan rakenteilla kuin alapohjarakenteet. Paikalla valettu välipohja on jäykkä, palonkestävä ja hyvin ääntä eristävä.
Omakotitalon paikalla valettavat väli- ja yläpohjat vaativat yleensä vähintään yhden kantavan väliseinän tai pilareita. Lopullisen mitoituksen tekee joko rakennesuunnittelija tai poimulevyjen tai kuorilaattojen valmistaja.
Kokonaan paikalla valettavan väli- ja yläpohjan rakentaminen nopeutuu, kun käytetään vuokrattavia järjestelmä- tai kasettimuotteja sekä valmiiksi taivutettuja raudoitteita. Niistä aiheutuvat lisäkustannukset korvautuvat yleensä myöhemmin pienentyneinä laatan alapinnan jälkitöinä sekä raudoituksen hukkamateriaalin vähentymisenä.
Riippuen laatan alla olevan tilan käytöstä voidaan laatan alapinta tasoittaa, maalata tai jättää kokonaan käsittelemättä esimerkiksi käytettäessä muovipinnoitettua poimulevyä tai jos rakenteeseen tulee alakatto.
Sekä väli- että alapohjien laatan yläpinta kannattaa tehdä mahdollisimman tasaiseksi ilman pintabetonia. Silloin jää pois yksi työvaihe sekä riskit pintabetonin tartunnan epäonnistumisesta alusbetoniin. Työ kannattaakin teettää ammattimiehellä.